Talouden nupit kaakkoon Espanjassa
Espanjan talous on kärvistellyt kurimuksessa vuodesta 2007 eteenpäin ja tänä aikana on tehty monia kipeitä leikkauksia ja uudistuksia. Nämä ovatkin vaikuttaneet siihen, että talous on usean laskuvuoden jälkeen lähtenyt jälleen kasvuun, työpaikat alkaneet lisääntyä ja työttömyys vähentyä. Suomeen verrattuna tilanne ei ole vielä kovin mairitteleva, mutta tärkeämpää on muutoksen suunta. Se, että ulkomaankauppa kasvaa, työttömyys vähenee ja asuntojen hinnat nousevat on vahva merkki, että lama voidaan julistaa päättyneeksi ja lähteä kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Tässä kirjoituksessa analysoin hieman Espanjan taloustilannetta ja vertaan sitä Suomeen.
Työttömyys
Työttömyysaste on laskenut vuoden 2013 alkupuolelta tähän päivään mennessä jo 5%-yksikköä, mutta on edelleen noin 22%, joten vapaata työvoimaa riittää vielä tulevaisuudessakin. Suunta on kuitenkin oikea, joten ihmisten tulot ja valtion verotulot kasvavat ja työttömyyden hoitoon käytettävän rahamäärän tarve laskee. Kaikki seikat ovat taloutta vahvistavia ja luovat lisää kysyntää, joka synnyttää talouteen positiivisen kierteen.
Vienti
Ulkomaankauppa
Espanja on jo pitkään kasvattanut ulkomaankauppaansa ja heinäkuussa tehtiin uusi ennätys, yli 23 mrd Euroa, ja suunta on ollut nouseva jo pitkään. Ulkomaankauppa tuo vientituloja maahan, lisää investointeja sekä kasvattaa työllisyyttä myös kotimarkkinoilla.
Asuntojen hinnat
Asuntojen hintojen lasku alkoi pysähtyä jo vuoden 2013 toisella puoliskolla, muutama kuukausi sen jälkeen, kun työttömyys alkoi laskea. Tämän jälkeen hinnat olivat noin vuoden verran paikallaan ja viimeisen vuosineljänneksen aikana ne ovat ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen liikahtaneet selvästi ylöspäin.
Talouden kasvu merkitsee yleensä asuntojen hinnannousua. Tätä väitettä tukee kauppamäärän kasvu, hintojen laskun päättyminen sekä asuntolainoituksen kasvu. Käytännössä vain korkojen nopeahko nousu voi estää asuntojen hintojen nousua vuoden 2016 aikana, mutta EU:n lupaus edullisesta lainarahasta pankeille on voimassa 2016 syyskuulle, joten ensimmäinen mahdollinen aika koronnostoille on vajaan vuoden päästä. Näin ollen uskoisin, että asuntojen hinnat tulevat nousemaan joko maltillisesti tai jopa melko voimakkaasti seuraavan vuoden aikana.
Meneekö Espanjassa sitten jo hyvin?
Jos tilannetta vertaa Suomeen, niin Espanjan talous pelaa piirisarjassa ja Suomi osallistuu liigaan. Suomen ulkomaankauppa on asukasta kohti noin 830 €/kk, kun taas espanjassa noin 500 €/hlö, Suomen työttömyys on 8,3% ja Espanjassa 22%. Keskimääräisestä palkkatasosta tai eläkkeen määrästä emme aloita keskustelua. Suomen yleinen hintataso on korkeampi, mutta keskiarvo ”Jounilla ja Maijalla” on paljon enemmän rahaa käytössään kuin heidän keskiarvoverrokillaan ”Josella ja Marialla”.
Suomen haaste on säilyttää liigapaikka kun vastaavasti Jose ja Maria haluaisivat kovasti nousta pois piirisarjasta ja ovatkin nykymenolla muutaman vuoden päästä kolkuttelemassa liigan ovia. Espanjan vielä hieman alkeellisessa hallissa on tupa täynnä ja fanit luovat pelaajiin uskoa, eli mahdotonta tämä ei ole ja menestyvää joukkuetta on mukava kannattaa.
Tulevaisuus tehdään itse, joten nyt kannattaa tutustua paremmin Espanjaan ja siihen millaisilla eväillä ja ajatuksilla maata tällä hetkellä rakennetaan. Jospa saisimme tästä myös hieman ajatuksia Suomeen. Myös Välimeren lämmin ilmasto suosii, varsinkin talvella, tutustumismatkoja maahan ja kulttuuriin.
Turo Numminen